Yritystietoa

Suodattimia vuodesta 1981 lähtien

Suomalainen suodatintehdas - Puhtaan ilman puolesta jo yli 40 vuotta

Airfil Oy on toiminut vuodesta 1981 lähtien. Valmistamme suodattimet kustannustehokkaasti nykyaikaisilla tuotantomenetelmillä. Keskeinen sijaintimme Akaassa hyvien kulkuyhteyksien varrella mahdollistaa nopeat toimitukset kaikkialle Suomeen.

Toimimme Suomessa myös Hifi suodattimien ja Baldwin suodattimien edustajana. Näin voimme taata asiakkaillemme mahdollisimman laajan tuotevalikoiman.

Laatu ja tuotanto

Korkea laatu ja laadunvalvonta on meille kunnia-asia. Meille on myönnetty Avainlippu, mikä kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Hyvän ja ammattitaitoisen henkilökunnan, luotettavien alihankkijoiden, sekä laadukkaiden valmistusmateriaalien ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme laadukkaita suodattimia.

Tuotteemme täyttävät kansainväliset laatustandardit. Otamme ympäristöasiat huomioon kaikessa toiminnassamme. Meille on myönnetty sekä ISO 9001 että ISO 14001 -sertifikaatti. Toimimme myös Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n ohjeiden mukaisesti.

Tehty Suomessa Rinki merkki ISO 14001

Hyvä asiakaspalvelu on meille ensiarvoisen tärkeää

Myyntitiimimme antaa asiakkaille yksilöllistä neuvontaa sekä auttaa oikean tuotteen valinnassa. Henkilöstön pitkä suodatinalan tuntemus on asiakkaiden käytettävissä heti tuotantosuunnitteluvaiheesta lähtien.

Myyntitiimimme toimii tuotannon ja varaston kanssa tiiviissä yhteistyössä ja näin takaamme mahdollisimman joustavan asiakaspalvelun.

Kotisivujemme monipuolinen suodatinhaku mahdollistaa haut tuote- ja koneluettelosta sekä vertailutaulukosta. Kotisivujen uudistuksen yhteydessä lanseeraamamme verkkokaupan kautta voi lisäksi

  • selata tuotevalikoimaamme
  • kerätä halutut tuotteet koriin
  • jättää tuotteista tarjouspyynnön

Tarjoamme yritysasiakkaillemme myös erillistä extranet palvelua. Asiakaskohtaisen tunnuksen avulla extranetissä voi mm.

  • hakea tuotteita mittojen avulla
  • saada tuotteista yksityiskohtaisempaa tietoa
  • nähdä oman tilaushistorian
  • tehdä tilauksia viikonpäivästä tai kellonajasta riippumatta

Tutustu kaikille avoimeen verkkokauppaamme vaikka heti, tai pyydä extranet -tunnuksesi myynnistämme.


Vaihda sivuston kieltä
Suomeksi/Finnish
Englanniksi/English

© Copyright 2024 Airfil Oy - kaikki oikeudet pidätetään
Mustanhevosentie 1-2, 37800 AKAA, FINLAND | Myynti +358 44 434 0300 | sales@airfil.eu

Change site language to English or continue with Finnish.
Kori
Kori on tyhjä.

Lisää koriin yksi tai useampi tuote, jotta voisit jatkaa seuraavaan vaiheeseen.

Kori -toiminnon avulla voit lähettää tarjouspyynnön valitsemistasi tuotteista.
Kirjautuneena käyttäjänä voit tehdä myös tilauksen.
Mikäli haluat käyttäjätilin, otathan yhteyttä myyyntiimme.